Riikka Karppinen Järkivihreä Lapista

Turvallisuus kuuluu kaikille maantieteeseen katsomatta

Tänään 11. helmikuuta vietetään valtakunnallista 112-päivää. 112-päivä on Suomen turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja arjen turvallisuuden parantamiseksi. Päivä kiinnittää suomalaisten huomion tapaturmien ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn kotona, töissä ja vapaa-ajalla – siis pieniin arjen tekoihin ja valintoihin, joilla jokainen meistä voi parantaa omaa ja läheistensä turvallisuutta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan peräti noin 80 prosenttia tapaturmista tapahtuu kotona tai vapaa-ajalla. Parhaimmastakaan varautumisesta huolimatta tapaturmia ja vahinkoja ei voi aina välttää tai ennakoida. Vaikka vahinko ei kenellekään tule kello kaulassa, avunsaannissa erot ovat suuret: väliä on sillä, missä päin Suomea sattuu asumaan. Maantieteestä huolimatta turvallisuuden on oltava kaikille samalla tavalla taattu, ja se voidaan varmistaa toimivien pelastuspalveluiden avulla.

Pitkien välimatkojen vuoksi Kainuussa ja Lapissa jäädään koko maan pelastuslaitosten toimintavalmiudesta keskimäärin kolmesta neljään minuuttia, mutta yksittäiset toimintavalmiusajat voivat vaihdella suurestikin. Lapissa vuonna 2016 avunsaantiaika oli keskimäärin 17 minuuttia ja 23 sekuntia. Vaikeiden olosuhteiden vuoksi avunsaanti voi silti venyä pitkästikin. Tästä surullinen, tuore esimerkki on joulukuussa tulipalossa tuhoutunut Hotelli Iso-Syöte, jonne palokunnan ensimmäiset yksiköt ehtivät paikalle noin puoli tuntia ilmoituksen saannin jälkeen. Silloin oli jo liian myöhäistä. Lapin matkailun kehittyessä on huomioitava, että pohjoisen harvaan asutulla seudulla pelastuspalveluita tarvitsevat yhä kasvavissa määrin myös matkailijat.

Viime kesä oli omaa luokkaansa metsäpalojen suhteen niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Lapin pelastuslaitoksen palomiehet näyttivätkin ammattitaitonsa ja rohkeutensa auttaessaan Ruotsin sekä Raja-Joosepin metsäpalojen sammuttamisessa. Palokunnan toimintaedellytysten lisäksi pohjoisessa huolta herättävät myös pitkät etäisyydet ensihoidon ja päivystyksen piiriin sekä poliisin supistuvat toimintaresurssit. Välillä paikallisten turvallisuus ja peruspalvelut jäävät jopa etelän edustustarpeiden jalkoihin. Näin kävi Enontekiöllä, josta poliisit ja rajavartijat siirrettiin resurssipulan vuoksi tuntien ajomatkan päähän, mutta varaa sen sijaan löytyikin muun muassa henkilökunnan virkistystarpeisiin rakennettavalle Käsivarren edustusmökille. Vähäisten varojen järkevässä kohdentamisessa on oltava ensisijaista, että väestön terveyden ja turvallisuuden takaaminen asetetaan aina etusijalle. Kyse on ennen kaikkea valinnoista.

Yksittäisten kansalaisten valmiuksia tapaturmien ennaltaehkäisyyn on kehitettävä ja pidettävä yllä. Turvallisuustaitomme ovat sekä itseämme että toisiamme varten. Muun muassa vapaapalokunta tekee vapaaehtoisten siviiliensä voimin tärkeää työtä yhteisen turvallisuutemme puolesta. Laajamittaisemmin turvallisuus ei kuitenkaan saa olla siviilien tai omatoimisten kodinturvajoukkojen varassa.

Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia, että verovaroin tuetut peruspalvelut toimivat ja takaavat yhdenvertaisen kohtelun kaikille kansalaisille koko maassa. Sen määrää myös perustuslaki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat